Niiranvaaran Oriasema

Tilukset

Virtuaalisessa Pohjois-Savossa sijaitseva Niiranvaaran Oriasema on perustettu vanhan Niiranvaaran tilan maille. Nimensä paikka on saanut viereisestä Niiranvaarasta, joka sijaitsee tilalta katsottuna luoteessa. Lisäksi aivan pihapiirin tuntumassa on Niiralampi, jonka kivikkoisesta rannasta on raivattu uittopaikka vain parinsadan metrin päähän tilalta.

Pihapiiriin kuuluu neljä rakennusta: Päärakennus on kaksikerroksinen ja vuonna 2014 täysin kunnostettu. Alakerta on Lotan ja Tomin käytössä ja yläkerrasta löytyy 3 huonetta vierasmajoitukseen. Takapiha tarjoaa pienen kasvimaan, jossa Lotta koittaa kovasti kasvattaa edes vähän vihanneksia omaan käyttöön. Vanha navetta kunnostettiin talliksi ja katto korotettiin vastaamaan määrämittoja, jolloin koko rakennuksen yläosa koki uudistuksen. Lisäksi rakennukseen lisättiin sivusiipi. 2016 valmistui pihan varastorakennus, jonka pohjoispäädystä löytyy lantala, keskiosasta kuivikevarasto ja eteläpäädystä pieni varastohalli. 2017 puolestaan valmistui tallirakennuksen pohjoipuolelle maneesi.

Tallirakennus on 10 paikkainen ja hyvin varustettu. Viihtyisään varustehuoneeseen pääsee sivusiivestä ja suoraan tallikäytävältä. Varustehuoneen nurkasta löytyy kookas pesukone tallitarvikkeille ja viereisestä ovesta on kulku kuivaushuoneeseen. Satulatelineitä löytyy 15 ja jokaisen satulan vieressä on suitsitelineet. Lisäksi seinillä on koukkuja, joista roikkuu ajovaljaita. Hyllystä löytyy nimikoiduilta paikoilta loimet. Rehuhuoneen valikoima on kattava ja jokaiselle hevoselle on nimikoitu omat ruoka-astiat. Lisäksi rehuhuoneessa on tiskiallas. Hevosten harjat ja riimut on sijoitettu rampinalaisen oven viereen. Arkiriimut ja narut säilytetään hevosten karsinoiden ovissa.

Hevosien liikutus on mahdollista maneesissa, kentällä sekä kattavissa maastoissa. Maneesiin ja kentälle on valittu hyvä kumirouhesekoitteinen pohja, joka tarjoaa sopivan joustavuuden ja hyvän pidon. Maneesin ratsastusala on 22 x 40 metriä ja eteläpäädystä löytyy katsomo. Esteet on varastoitu maneesin länsiseinustalle. Kenttä on kooltaan 25 x 50 metriä. Maastoreittejä löytyy moneen makuun. Niiralammen rannasta jatkuu polut sekä etelään, että pohjoiseen Niiranvaaralle. Pohjoispuolelta löytyy mukavia vauhtimaastoja ja itäpuolelta pääsee pienelle maastoesteradalle. Rohkeimmat voivat myös lähteä tietä pitkin etelään, mistä löytyy vaellusreitti, joka kiertää Niiranvaaran länsipuolelle.

Happy Dale George

Happy Dale Farmilta saapunut maatiaskissanpentu. Näin suomalaisittain me kutsumme tätä pientä kisuherraa Yrjöksi. Yrjö syntyi 05.06.2017 ja saapui meille 14 viikon ikäisenä, madotettuna ja rokotettuna. Yrjöön pääsee toistaiseksi tutustumaan vain sisätiloissa, kunnes herra on leikkautettu. Yrjön tulevaisuuteen kuuluu hiirten metsästys ja ihmisten viihdyttäminen, sekä nukkuminen. "päättäväinen, omapäinen, lempeä"

Isä: Gregor | Emä: Dawn

Ulkoasu © M Layouts, Muokkaukset © Loci
Kaikki materiaali © Loci, jollei toisin mainittu
Kyseessä on virtuaalitalli